Tiedotteet

ISKELMÄESIINTYJIÄ Z-ONEEN JA RAMMARIIN!

Alkuvuodesta 2020 Varkauden Z- One ja Rammari monipuolistavat ohjelmistoaan, sillä molemmissa paikoissa nähdään kerran kuukaudessa esiintymässä iskelmäartisteja. Yleisöltä on tullut kyselyä tanssien perään ja kysyntään vastataan tarjonnalla.
Tammikuussa Päiviösaaren torin kupeessa, Z- Onessa, esiintyy lauantaina 25.päivä Meiju Suvas yhtyeineen, joka muistetaan hiteistään ”Tahdon sinut”, ”Tää onnea on” ja ”Pure mua”. Helmikuussa perjantaina 14. päivä saapuu Janne Tulkki & Tulinen Sydän, jonka hiteistä mainittakoon ”Sinisen taivaan sateenkaari”, ”Kulkurin kuu”, ”Tulvii Pohjanmaa” ja Syksyn Sävel-kilpailun voittokappale vuonna 2001, ”Yksinäinen pitkä tie”.
Maaliskuun iskelmänimi on perjantaina 13.päivä esiintyvä, suosittu tanssiyhtye Hurma ja huhtikuun 4.päivä lavalle nousee Kake Randelin & Company, jonka keikoilla on yleisöä ollut pilvin pimein ja bileet ovat melkoiset. Kukapa ei muistaisi Kaken hittejä, mm. ”Tilipäivä koittaa”, ”Tarja”, ”Kirje kotiin”, ”Avaa hakas” ja ”Pakko painaa pitkää päivää”.
Tammi- ja helmikuun iskelmä-iltojen osalta tehdään tarjous yleisölle. Henkilö, joka asioi maksavana asiakkaana keikkailtana klo. 19.00- 21.30 Pub Kavaljeerissa, Vanhassa Tuopissa tai O´Harry´sissa, saa tanssi-iltaan vapaalipun joka on voimassa Z – Onessa keikkailtana klo. 22.00- 22.30 välisenä aikana. Tuon jälkeen alkaa normaali lipunmyynti.
Muuten Z – Onen nuorisoillat ovat ennallaan ja luvassa on kovia nimiä silläkin rintamalla. Tammikuussa, lauantaina 18.päivä vietetään ysäri- iltaa Tuottaja Jääskeläisen takaamin tahdein ja helmikuussa, lauantaina 1.päivä tulee Varkauteen esiintymään ensimmäistä kertaa Gasellit, joka on genrensä ykkösnimiä ja on palkittu yhtye mm. Emma-gaalassa. Viikkoa myöhemmin, helmikuun 8.päivä, on Big Video Screen Party, jolloin Dj. Harald pitää huolen musiikista.
Maaliskuussa nähdään lavalla Pasi ja Anssi lauantaina 14.päivä ja supersuosittu Arttu Wiskari saapuu esiintymään viikkoa myöhemmin, lauantaina 21.päivä. Lisäksi joka viikonloppuna, perjantaisin ja lauantaisin, on diskoa.
Huhtikuussa esiintyy Kake Randelinin lisäksi Juju ja toukokuussa saapuu mm. Cat Cat ja Jysäri Dance Tour Dj Ice- K:n johdolla.

Rammarissa esiintyy tammikuun 17.päivä legendaarinen Matti Esko, joka tunnetaan hiteistään, mm. ”Rekkamies” ja ”Nauti ja elä”. Helmikuussa esiintyy 7.päivä Tauski ja 14.päivä lavalle nousee ”laulava ratikkakuski” Aarne Tenkanen. Maaliskuussa 20.päivä musisoi ”Andre”-hitistään tuttu Marita Taavitsainen- duo ja huhtikuussa, lauantaina 18.päivä, Isto Hiltunen.
Toukokuussa 16.päivä nähdään Rammarissa aikoinaan Syksyn Sävel-kisan ” Onnenmaa”-kappaleella voittanut Kari Vepsä. Rammarin erikoistarjouksena on kyseisiin iltoihin vapaa pääsy aikavälillä klo. 22.00- 22.15. Myöhemmin illalla alkaa normaali lipunmyynti.
Rammarissa jatkuvat myös joka torstai eroottiset illat.


URHEILU- JA MUSAVISAA VARKAUDESSA!

Varkaudessa, O´Harrysissä, jatkuu tammikuun 29. päivä Urheiluvisa, joka keskittyy vain urheilutietämykseen. Urheiluvisoja pidetään joka toinen keskiviikko, aina kesäkuun 10.päivään asti. Kisoja on kaikkiaan kymmenen osakilpailua, jotka alkavat klo.19.00. Aihealueita on todella laajasti, 30 kysymystä/ ilta eri lajeista, mm. yleisurheilu, hiihto, jääkiekko, jalkapallo, autourheilu jne. Osallistumismaksua kilpailuun ei ole. Joukkuekoko on 1-4 visailijaa. Iltakohtaisessa kisassa parhaat palkitaan ja palkinnot ovat hyvät. Urheiluvisan vetää juvalainen Vesa Kontiainen, joka myös tekee kysymykset visaa varten.
– Mennyt syyskausi antoi varmuuden, että näitä Urheiluvisoja on kaivattu. Koko syksyn oli tasaisen hyvin osallistujia, joka rohkaisee meitä jatkamaan urheiluvisoja alkuvuodesta. Sen tässä on huomannut, että Varkaudessa on kovia urheilutietäjiä. Nyt vaan toivotaan uusiakin porukoita sankoin joukoin mukaan. Ainahan visailut ovat mukavia, varsinkin kun on jotain tekemistä ja visailut eivät kauaa kestä, iltayhdeksän aikaan on tulokset tarkastettu ja palkinnot jaettu, kertoo Vesa Kontiainen.
– Urheiluvisat ovat mielenkiintoisia sosiaalisia tapahtumia, jotka omalta osaltaan elävöittävät arki-iltaa. Samalla pidetään rankinglistaa ja kesäkuun toisella viikolla tiedetään, mikä joukkue on rankingkisan kokonaisvoittaja, jatkaa Kontiainen.
Myös Musavisa jatkuu joulutauon jälkeen tammikuussa, perjantaina 17.päivä. Musavisoja käydään joka perjantai aina kesäkuun 12.päivään asti. Musavisat mitellään perinteisesti O´Harrysissä joka perjantai klo. 21.30 Vesa Kontiaisen toimiessa vetäjänä. Musavisoja pidetään kevätkaudella kaikkiaan kaksikymmentäkaksi kertaa. Osallistumismaksua visaan ei ole. Joukkuekoko on 1-4 henkilöä.
Pub Kavaljeerissa pidetään perinteikäs Tietovisa joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo. 19.00 alkaen. Ensimmäinen Tietovisa kisataan helmikuun 5.päivä ja kevätkauden päätöskisa mitellään kesäkuun 3.päivä. Myös tietovisassa on joukkuekoko1-4 henkilöä ja se on ilmainen, hyvillä palkinnoilla.

Urheiluvisa Varkaus, O´Harry´s, alkaen keskiviikkona 29.1.2020, joka toinen keskiviikko, klo. 19.00.
Musavisa, Varkaus, O´Harry´s, alkaen perjantaina 17.1.2020, klo. 21.30
Tietovisa, Varkaus, Pub Kavaljeeri, joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo.19.00